sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kesä on täällä! Ja pientä päivittelyä :)

Heippa! En ole tännekkään kirjoittanut hetkeen, koska koulun viimeiset viikot on ollut kiireellisiä. Mutta kesälomalla päivittelen enemmän tätä blogia ja ajattelin tehdä pari videota lisää. Ainakin Jaden ja Biankan (lisää alempana) häkinesittelyn sekä kanien tavaroiden esittelyn. :)

Eli minulla on nyt kaksi (2) kania. Bianka ja Jade. Bianka on Jaden naaraspoikanen, josta  olisi tarkoitus saada estekani, mutta katsotaan nyt. Kaikki poikaset on jo melkein lähtenyt, paitsi kaverini ottaa vielä yhden ja se muuttaa parin päivän päästä. Sitten on vain Jade, Bianka ja Milo.

Nyt näin kesällä ehdin myös kirjoitella blogiin paljon enemmän ja panostaa tähän blogin ulkonäköön.
Tuntuu oudolta omistaa 2kania :D Mutta ihan hyvin toivottavasti tämä arjen rytmi menee. Tästä en jaksa mitään romaania kirjoittaa, mutta joku päivä teen jonkun kivan pitemmän postauksen (alkaa kuulumispostaukset tulla jo korvista ulos)
No sainhan minä tästä jopa näinkin pitkän postauksen. Ainiin ja minulla oli pari päivää sitten syntymäpäivät :) Täytin 14-vuotta. Tässä vielä pari kuvaa Biankasta.